Kunpa valosi löytäisi minut

Tällä kertaa en esittele kirjaa perinteisesti, vaan kerron enemmän tunteistani ja kirjoittamisen taustoista. Eli varoitan jo heti aluksi..

Tämän e-kirjan tein täysin iPadillani. Poimin vanhoja hengellisiä runojani ja kuviani kuin pohjaksi. Tämän rangan ympärille rakentui varsin paljon uutta. Tarvitsin kuitenkin konkreettisen sysäyksen, eräänlaisen järkytyksen, mielipahan. Tämä tuli puhelun kautta. Kuinka suurena nousikaan mieleeni tilanne, kun jouduin pois yhteydestä, osoitettiin ulko-ovea, todettiin kelvottomaksi, pahaksi. Tämä mieleeni palautunut, kaukainen tapahtuma sai minut rukoilemaan vanhojen runojeni äärellä. Minulla kyse oli kristillisestä yhteydestä, mutta jonkun toisen kohdalla tilanne voi olla ihan erilainen. Kipu voi saada kirjoittamaan. Kipu voi saada ymmärtämään kirjoitettua.

Kuitenkin jo alkaessani ottamaan aamu aamun jälkeen tabletilleni esille vanhan kuvan tai vanhan tunon, huomasin miten hyvältä tuntui tunteiden sanoittaminen. Syntyi uutta tekstiä. Halu irrottautua vanhasta ja nousta uuteen vapauteen alkoi näkyä nopeasti. Silti jokin tekemisen yksinäisyys pääsi yllättämään. Tahdoin kuin kommentteja ystäviltä, ja samalla tiesin etteivät he oikeastaan voi mitään sanoa. Kukapa voisi puuttua sellaisen kirjoittajan sanoihin, joka on hereillä aamulla viideltä tai kuudelta rukoillen kysellen Jumalan edessä? Ystävät varmasti joutuivat olemaan kuin varpaillaan hyvin varoen.

Tiedän, että olisin voinut lähteä lopuksi hiomisen ja karsimisen tielle, jotta jokin kustantaja olisi voinut hyväksyä e-kirjani, tai osan siitä. Nyt on vain niin, ettei mikään taho voi kovin helposti hyväksyä töitä ulkopuolella olevilta. En elä enää sitä vaihetta, että tarjoaisin jollekin kustantajalle. Olen itse kustantaja ja julkaisija. Kunpa tuon jo muistaisin! Kansalliskirjaston isbn-keskukseen tahdon jäljen itsestäni ja töistäni. Sivuilleni en pysty laittamaan kävijälaskureita. Minulle tulee aina mieleeni ”älä ryhdy laskemaan hevosia”. Ja tässä hevosiksi en kutsu ihmisiä. Sanonta nousee eräästä Raamatun luvusta. Minulle jää vain luottaminen, ei niinkään omiin varustuksiini tai ansioihini, tai suosiooni. Luottaminen on enemmän. Se on lähes villiä vapautta.

Kunpa-valosi.cetalena.pdf

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *