Kunpa valosi löytäisi kirjana

Kunpa valosi löytäisi

Tein kopioliikkeessä pahvikantisia kirjoja. Niissä on isbn -tunnukset. En vienyt kirjastoon näitä, olivat niin vaatimattoman näköiset.

Kirjan sisältö on sama kuin sähköisessä kirjassa, mutta paljon jouduin silti muuttamaan. Oli huomioitava aina koko aukeama. Kunpa valosi.cetalena

 

Kirja on siis pehmeäkantinen liimanidos. Sivuja on 64. Kirja on aika mukavan tuntuinen kädessä.   Pieniä juttuja on sellaista mitä en huomannut lähettäessäni sähköisen materiaalin eteenpäin.

Jouduin oikeastaan koronan ja hyvin vaikean puhelun vuoksi kuin kahden kesken Jumalan kanssa. Tähän tarvittiin heinäkuun 2020 aamuyön varhaiset, ensimmäiset kaksi tuntia. Muut 22 tuntia vuorokaudessa olivat ihan normaalit mökin tutussa elinpiirissä. Minä näen kirjassa vilpitöntä kauneutta ja pyrkimystä Jumalan läheisyyteen. Vaikka tietty ulos sulkeminen sekä ulkoisten että sisäisten tekijöiden tähden johtivat tähän mielentilaan, äärimmäiseen yhteyden kaipuuseen, niin olen saanut kuin helmen jostain syvyydestä ja pimeydestä. Olen todella kiitollinen ja onnellinen.

Oikeastaan vasta nyt marraskuussa alan kokea pimeyden keskellä tuota valoa ja vapautta. Tähän asti kirja on ollut kuin haurasta unikuvaa, joka tahdotaan ottaa minulta pois. Unikuva onkin se merkitsevä totuus minulle. Minulla on Jumala, johon saan turvata. Se riittää.

Siinä nyt ovat, 44 kpl pehmeäkantisia kirjoja laatikossa, sisällä kuvattuna. Ovat vieläkin laatikossa puolentoista vuoden jälkeen talvella 2022. Myyn mielelläni 5 € + postimaksu. Koen, että kirja kannatti tehdä myös paperisena. Jatkossa teen pdf -kirjoja.

Ceta Lehtniemi

Pdf -kirjaan tästä: Kunpa valosi.cetalena