Archives for huhtikuu 2021

Kaksi henkilökohtaista kuvakirjaa

Minulla on ollut pitkään kotisivut ”Cetan sivut”. Tuolla on paljon kristillisiä kirjoituksia, pidempiä ja lyhyempiä. Siellä on myös arkisia ajatuksia ja kuvia. Lisäksi minulla on tämä sivusto ”Cetalenan kirjat ja kortit”. On myös facebook. Minulle tuli huoli, että kaikki häviää, jos minulla tai sivustoille käy jotain.

Huhtikuussa 2021 tein nopeasti kaksi Ifolor -kirjaa, kokoa A4, sivuja 36. Kuvia kirjoissani on paljon, myös tekstiä, runojakin. Virheitäkin tuli, kuten lähes aina ensimmäisiin kirjoihin. Tilasin näitä muutaman kappaleen ajatellen itseäni ja läheisiäni, kun oli mieluisa tarjouskin voimassa.

Kyllä minä näitäkin voin myydä, koska kirjan aihio on tallessa tabletillani. Nämä maksoivat alennusten kanssa itselleni 31€ kpl. Tutuilleni nämä kirjat voisivat ehkä olla arvokkaat. Yleisempää jakelua en nyt osaa ajatella enkä myöskään ole pyytänyt näihin isbn -tunnuksia.

Kirjat ovat kauniit, tavallaan taidetta. Niissä on aika paljon henkilökohtaista materiaalia ja syvällistä kristillistä sanomaa, ja tosiaan pieniä virheitäkin. Eli eivät ne oikein ole lahjakirjoja, mutta itselle niitä voi lahjoittaa kyllä. Ehkä jossain vaiheessa teen yhden kirjan molempien parhaasta materiaalista täydennettynä vielä. Ja etsin painopaikan, kenties myös kustantajan. Valokuvakirjoista ei taida kuitenkaan saada kovin edullisia.



Otin puhelinnumeron vanhaan puhelimeeni yhteydenottoviestejä varten. Gsm 0449892810  Vastaan myös mahdolliseen soittoon, mutta en soita takaisin. Tilauksessa on hyvä mainita mitä tilataan, nimi, osoite ja gsm-numero, jos kirjekoko ylittyy. Käytän nimittäin tällöin postin automaattia, lokeroita. Laskun laitan lähetykseen mukaan. Minulla ei myöskään ole välttämättä kaikkia tuotteita valmiina. Kerron viestillä tilanteen, jos jotain puuttuu.