Kirjoittajan arkistot: cetalena

Tietoja cetalena

Olen eläkkeellä oleva hammaslääkäri. Kesäisin vietän aikaa saaristossa. Arkielämä ja läheiset ihmissuhteet ovat tärkeitä, Kristillinen usko asettuu tähän kokonaisuuteen luontevalla tavalla.

Kaksi henkilökohtaista kuvakirjaa

Minulla on ollut pitkään kotisivut ”Cetan sivut”. Tuolla on paljon kristillisiä kirjoituksia, pidempiä ja lyhyempiä. Siellä on myös arkisia ajatuksia ja kuvia. Lisäksi minulla on tämä sivusto ”Cetalenan kirjat ja kortit”. On myös facebook. Minulle tuli huoli, että kaikki häviää, jos minulla tai sivustoille käy jotain.

Huhtikuussa 2021 tein nopeasti kaksi Ifolor -kirjaa, kokoa A4, sivuja 36. Kuvia kirjoissani on paljon, myös tekstiä, runojakin. Virheitäkin tuli, kuten lähes aina ensimmäisiin kirjoihin. Tilasin näitä muutaman kappaleen ajatellen itseäni ja läheisiäni, kun oli mieluisa tarjouskin voimassa.

Kyllä minä näitäkin voin myydä, koska kirjan aihio on tallessa tabletillani. Nämä maksoivat alennusten kanssa itselleni 31€ kpl. Tutuilleni nämä kirjat voisivat ehkä olla arvokkaat. Yleisempää jakelua en nyt osaa ajatella enkä myöskään ole pyytänyt näihin isbn -tunnuksia.

Kirjat ovat kauniit, tavallaan taidetta. Niissä on aika paljon henkilökohtaista materiaalia ja syvällistä kristillistä sanomaa, ja tosiaan pieniä virheitäkin. Eli eivät ne oikein ole lahjakirjoja, mutta itselle niitä voi lahjoittaa kyllä. Ehkä jossain vaiheessa teen yhden kirjan molempien parhaasta materiaalista täydennettynä vielä. Ja etsin painopaikan, kenties myös kustantajan. Valokuvakirjoista ei taida kuitenkaan saada kovin edullisia.



Otin puhelinnumeron vanhaan puhelimeeni yhteydenottoviestejä varten. Gsm 0449892810  Vastaan myös mahdolliseen soittoon, mutta en soita takaisin. Tilauksessa on hyvä mainita mitä tilataan, nimi, osoite ja gsm-numero, jos kirjekoko ylittyy. Käytän nimittäin tällöin postin automaattia, lokeroita. Laskun laitan lähetykseen mukaan. Minulla ei myöskään ole välttämättä kaikkia tuotteita valmiina. Kerron viestillä tilanteen, jos jotain puuttuu.

Kunpa valosi löytäisi kirjana

Nyt kävin katsomassa koevedoksen kirjasta. Hyväksyin. Jonkin ajan kuluttua tulee pieni laatikollinen kirjoja. Yritän saada Kirjastopalvelun kautta osan kirjoista kirjastoihin. Loput melkein pidän itselläni. Muutama saa jäädä suvulle, ja joitain tarvitsen mainoskappaleina.

Kirjan sisältö on sama kuin sähköisessä kirjassa, mutta paljon jouduin silti muuttamaan. Oli huomioitava aina koko aukeama. Kunpa valosi.cetalena

 

Kirja on siis pehmeäkantinen liimanidos. Sivuja on 64. Kirja on aika mukavan tuntuinen kädessä.   Pieniä juttuja on sellaista mitä en huomannut lähettäessäni sähköisen materiaalin eteenpäin. En korjauta, mutta korjaan itselleni, jos tilaan toisen minipainoksen. Nämä saavat olla näin. Itse koen, että kirja on ihana. Itselleni sen etupäässä teinkin.

Jouduin oikeastaan koronan ja hyvin vaikean puhelun vuoksi kuin kahden kesken Jumalan kanssa. Tähän tarvittiin heinäkuun 2020 aamuyön varhaiset, ensimmäiset kaksi tuntia. Muut 22 tuntia vuorokaudessa olivat ihan normaalit mökin tutussa elinpiirissä. Minä näen kirjassa vilpitöntä kauneutta ja pyrkimystä Jumalan läheisyyteen. Vaikka tietty ulos sulkeminen sekä ulkoisten että sisäisten tekijöiden tähden johtivat tähän mielentilaan, äärimmäiseen yhteyden kaipuuseen, niin olen saanut kuin helmen jostain syvyydestä ja pimeydestä. Olen todella kiitollinen ja onnellinen.

Oikeastaan vasta nyt marraskuussa alan kokea pimeyden keskellä tuota valoa ja vapautta. Tähän asti kirja on ollut kuin haurasta unikuvaa, joka tahdotaan ottaa minulta pois. Unikuva onkin se merkitsevä totuus minulle. Minulla on Jumala, johon saan turvata. Se riittää.

Siinä nyt ovat, 44 kpl pehmeäkantisia kirjoja laatikossa, sisällä kuvattuna.

Ceta Lehtniemi

Pdf -kirjaan tästä: Kunpa valosi.cetalena

Hoida sanallasi

Tein joku vuosi sitten Ifolorissa 26 sivuisen kirjan ”Virvoita sanallasi”. Myin muutaman, osan lahjoitin, ja jäljellä on muutama kirja. Tässä kirjassa ei ollut isbn -tunnusta. Nyt syksyllä 2020 täydensin kirjaa 36 sivuiseksi ja lisäsin myös muutaman hartaustekstin. Muutenkin lisäsin hiukan eloisuutta kuvien sijoituksella. Pyysin isbn -tunnukset kirjaan. Nimeksi tuli Hoida sanallasi.

Tässä esimerkkejä aukeamista. Laitoin e-kirjasta ottamiini leikekuviin näkyviin domainin cetalenan.fi.

Kirja ei ole luonnontieteellinen kirja. Kuvassa ei ole pääskystä eikä varpusta, vaan pieni hippiäinen poikkeuksellisesti lepän lehden suojassa. Kuviin olen etsinyt herkkyyttä ja kauneutta. Ne eivät ole tavanomaisia.

Tiedän, ettei pelkkää kuvaa katsomalla välttämättä ymmärrä mitä on kuvattuna. Teksti kertoo jotain sekä kuvasta, että tavastani kulkea luonnossa puhelin tai kamera mukana. On poikkeuksellista, että 70 ikäinen hallitsee jollakin tavoin sekä kuvaamisen, kirjoittamisen, Raamatun sisällön, kuvankäsittelyn, että osaa tehdä ja pitää kotisivuja ja käyttää näitä yksinkertaisia kirjantekomahdollisuuksia.

Tavallaan se, että iäkäs amatööri, eläkeläinen tekee kaiken yksin, luo kirjoistani erilaisia. Niitä ei voi myöskään hinnoitella perinteisesti. Lasken kaiken oman työni harrastukseksi, elämäntavakseni. Pienten erien painatus maksaa paljon, mutta niin maksaa kaikki taiteen tekeminen. Olen tehnyt isoja puupiirroksia, metalligrafiikkaa ja silkkimaalauksia. Olen osallistunut näyttelyihin. Kirjojen tekeminen on jatkoa tälle harrastukselle. Kuvien ja tekstien yhdistäminen on jatkuvasti ajatuksissani tapahtuvaa liikettä.

Itse pidän kirjaa kauniina ja melko onnistuneena. Nyt laitoin toki esille aukeamat, jotka ovat mielestäni edustavimmasta päästä. Käytän raamatunkäännöstä 1933/38. Lukija voi pitää rinnalla omaa Raamattuaan, jos hänelle on mieluisampi joku muu käännös.

Kirja löytyy kirjastoista sekä täältä: https://www.booky.fi/search.php?search=Ceta+Lehtniemi#!product_id=9789526953427

Päädyin kotimyynnissäni 22€:n hintaan. Postikulut tulevat päälle. Otin puhelinnumeron vanhaan puhelimeeni yhteydenottoviestejä varten. Gsm 0449892810  Vastaan myös mahdolliseen soittoon, mutta en soita takaisin. Tilauksessa on hyvä mainita mitä tilataan, nimi, osoite ja gsm-numero, jos kirjekoko ylittyy. Käytän nimittäin postin automaattia, lokeroita. Laskun laitan lähetykseen mukaan.

Kirjan pienet hartaudet pdf -muodossa Kuvahartauksiani.cetan

Ceta Lehtniemi

Uninen ja arka joutsenlapsi


Kirja on valmistettu Ifolorissa. Nuo minun nimet ovat luonnollisesti vain näissä leikekuvissa. Kirjan koko on 21cm x 21cm. Sivuja on 26.

 

Tein syyskuussa 2020  20 kappaleen painoksen, johon sain ISBN -tunnuksen.
ISBN 978-952-69534-1-0
Kirja on tehty laadukkaalle valokuvapaperille, ja sen hinnaksi tuli tältä erältä 24€ + postimaksu. Liityin myös Sanastoon, koska luovutan/myyn kirjojani kirjastoon. Näin saatan saada vähäisiä tekijänoikeusmaksuja. Lohjan pääkirjastossa on jo ”Syksyäni en anna pois”. Booky.fi kautta tuli 15 kpl tilaus. Nyt kirjaa on saatavilla useasta kirjastosta.

Tilaukset!
En julkaise ainuttakaan kommenttia tarkistamatta, eli tätä kautta voit hyvin jättää henkilökohtaisenkin viestin tai kirjatilauksen. Sähköpostisi tulee vain minulle näkyviin. Kirjatilausta varten laita nimesi, postiosoitteesi ja gsm -numerosi, ja varoiksi mitä tahdot tilata. Maksun saatuani poistan itseltäni yhteystiedot.

Kirjatilauksiin minulla on nyt myös puhelin 0449892810. Laita mielellään viesti. Vastaan toki, mutta tämä puhelin ei ole yleensä mukanani, eikä aina päällä.

Ceta Lehtniemi

Kunpa valosi löytäisi minut e-kirja

Tällä kertaa en esittele kirjaa perinteisesti, vaan kerron enemmän tunteistani ja kirjoittamisen taustoista. Eli varoitan jo heti aluksi..

Tämän e-kirjan tein täysin iPadillani. Poimin vanhoja hengellisiä runojani ja kuviani kuin pohjaksi. Tämän rangan ympärille rakentui varsin paljon uutta. Tarvitsin kuitenkin konkreettisen sysäyksen, eräänlaisen järkytyksen, mielipahan. Tämä tuli puhelun kautta. Kuinka suurena nousikaan mieleeni tilanne, kun jouduin pois yhteydestä, osoitettiin ulko-ovea, todettiin kelvottomaksi, pahaksi. Tämä mieleeni palautunut, kaukainen tapahtuma sai minut rukoilemaan vanhojen runojeni äärellä. Minulla kyse oli kristillisestä yhteydestä, mutta jonkun toisen kohdalla tilanne voi olla ihan erilainen. Kipu voi saada kirjoittamaan. Kipu voi saada ymmärtämään kirjoitettua.

Kuitenkin jo alkaessani ottamaan aamu aamun jälkeen tabletilleni esille vanhan kuvan tai vanhan tunon, huomasin miten hyvältä tuntui tunteiden sanoittaminen. Syntyi uutta tekstiä. Halu irrottautua vanhasta ja nousta uuteen vapauteen alkoi näkyä nopeasti. Silti jokin tekemisen yksinäisyys pääsi yllättämään. Tahdoin kuin kommentteja ystäviltä, ja samalla tiesin etteivät he oikeastaan voi mitään sanoa. Kukapa voisi puuttua sellaisen kirjoittajan sanoihin, joka on hereillä aamulla viideltä tai kuudelta rukoillen kysellen Jumalan edessä? Ystävät varmasti joutuivat olemaan kuin varpaillaan hyvin varoen.

Tiedän, että olisin voinut lähteä lopuksi hiomisen ja karsimisen tielle, jotta jokin kustantaja olisi voinut hyväksyä e-kirjani, tai osan siitä. Nyt on vain niin, ettei mikään taho voi kovin helposti hyväksyä töitä ulkopuolella olevilta. En elä enää sitä vaihetta, että tarjoaisin jollekin kustantajalle. Olen itse kustantaja ja julkaisija. Kunpa tuon jo muistaisin! Kansalliskirjaston isbn-keskukseen tahdon jäljen itsestäni ja töistäni. Sivuilleni en pysty laittamaan kävijälaskureita. Minulle tulee aina mieleeni ”älä ryhdy laskemaan hevosia”. Ja tässä hevosiksi en kutsu ihmisiä. Sanonta nousee eräästä Raamatun luvusta. Minulle jää vain luottaminen, ei niinkään omiin varustuksiini tai ansioihini, tai suosiooni. Luottaminen on enemmän. Se on lähes villiä vapautta.

Kunpa-valosi.cetalena.pdf

Jälkikäteen 5.11.2020. Olen päättänyt tehdä tästä myös pehmeäkantisen kirjasen. Se tulee kopiona pdf-muodossa lähettämästäni kirjasta. Uusi kansi, sivujen asemointia ja isbn-tunnus tarvitaan. Kustannustarjoukset 50 kappaleelle vaikuttavat lupaavilta.

Pieniä siemeniä erämaasta

Pieniä siemeniä erämaasta, kierrekirja, 48 sivua, A5 kokoa, hengellisiä runoja, kuvia ja jokunen raamatunjae. Nyt tein uuden pikkuisen painoksen, johon hain myös isbn -tunnukset ISBN 978-952-69231-8-5

Pyydän kirjasta 18€. E-kirjan leikekuvista tein pdf-muotoon tämän koosteen tabletillani jo vuonna 2018. Aukeamiin lisäsin nimeni, koska käytin niitä erikseen aika paljon. Nyt uudessa varsinaisessa painoksessa vain ensimmäisen sivun teksti poikkeaa tästä. Fyysisesti tämä pdf on toisen kotisivuni mediakirjastossa, jos ihmettelet sen osoitetta. Runokirja Pieniä siemeniä erämaasta

Tilaukset joko kommenttikentän kautta tai viestinä numeroon 0449892810. Tarvittavat tiedot: mitä tilaat, nimi, osoite, gsm-numero, jos lähetys ei lähde kirjeenä. Lasku tulee lähetyksen mukana.
21.2.2020 CetaLena

Hyvän Paimenen hoidossa

Kyseessä on pieni hartauskirja, kokoa A6, sivuja 36. Olen tehnyt kirjaa jo aiemmin, mutta tahdoin vielä hieman viimeistellä sitä ja ottaa siihen tunnuksen ISBN 978-952-69231-7-8

Kuvituksena on sekä pieniä akvarellejani, että silkkitöitäni skannattuna. Raamatunjakeet ovat lohdullisia ja ne ovat niitä itselleni tärkeitä. Laitan myöhemmin enemmän sisällöstä. Kirjanen on mitättömän näköinen. Pyytäisin siitä silti 10€, mutta voin kyllä pudottaakin hintaa tarvittaessa.

Pari aukeamaa vielä 

Ruusunnuppukaan ei ole valokuva, vaan se on skannattu silkkiä vasten. On ollut kiva kokeilla kaikenlaista. Valokuvat tulivat vähän harmaiksi huonon valaistuksen vuoksi.

Kirjani on jäänyt melkein täysin vaille huomiota. Nyt uudelleen viimeistellessäni kirjaa huomasin sen antavan itselleni varsin paljon. Se lohdutti tilanteessa, jossa olen tekemässä kirjoja ja kortteja yksinäni ja toisaalta hyvin vähän vielä jakamassa mitään eteenpäin.

Kirjassani säilyy muistoina myös skannaamani isot silkkityöt, jotka olen joko myynyt tai lahjoittanut eteenpäin. 

Katsellessani itse oman kirjani kuvia, nousee halu tehdä vielä taidetta, ehkä akvarellitöitä. Kuitenkin nyt olen kokenut tärkeäksi asiaksi tehdä joistain kirjoistani uusia painoksia isbn -tunnuksin. Elän nyt vaiheen kerrallaan.

On jotenkin selkeää, kun on itse omien töidensä kustantaja. Se on melkeinpä välttämätöntä. En ottaisi vastaan neuvoja tai kommentteja siitä miten asia olisi oikeasti pitänyt tehdä, koska tiedän itse parhaiten mitä haluan.

Päätin luopua muutamasta kirjasta hintaan 4€ + 2€ postimaksu. Kaikissa ei ole vielä isbn -tunnusta. Sitten minulla on muutama Eirikuvassa aikoinani tekemä kirja, joissa sisältö on jokseenkin sama, mutta kannet erilaiset. Näistä luopuisin myös 4€ hintaan + postimaksu. Kirja on kovakantisena ehkä jopa arvokkaamman oloinen kuin kierrevihkonen, mutta se ei pysy yhtä kivasti pöydällä tai hyllyllä avonaisena. Kommenttikenttään eli vastaukseen voi kirjoittaa tilauksen. En julkaise, vaan postitan, jos on osoite. Tilausviestejä varten myös numero 0449892810. Laita mitä tilaat, nimesi ja osoitteesi. Jos tilaus ei lähde koon vuoksi kirjeenä, laitan sen postin automaatin kautta ja tarvitsen myös gsm -numeron.

Ceta Lehtniemi

Korteistani lyhyesti

Kortteja esittelen lähinnä ylävalikossa. Nämä neljä korttia sain juuri Ifolor Oy:stä. Neliökortit ovat taitettuja. Jätin korttien sisustat ja taustat tekstittömäksi. Kuvan yhteyteen laitoin nimeni tai nimimerkkini cetalena.

Tähän mennessä olen laittanut esille vain näitä Ifolor -korttejani. Vähitellen siirryn esittelemään kotona valmistamiani kortteja.

Minun ajatuksenani on välittää iloa ja yhteydenpitoa, toisistamme huolehtimista. Myös hengellisen sanoman ja toivon välittämisellä on suuri merkitys. Tahtoisin, että herkillä, yksityisillä alueilla toimisimme kauniisti ja toista kunnioittaen. Toivoisin, että kuvieni, korttieni ja kirjojeni kautta voisi välittyä levollisuutta, lohdullisuutta ja kauneutta.

En tee tätä voiton tähden, ja on aivan selvää, että tähän kuluu minulta rahaa aivan niin kuin harrastuksiin saa kuluakin. Pitkään mietin voinko lähteä kirjakustantajaksi ja kortintekijäksi. Teen tätä pienimuotoisesti ilman, että olen perustanut yritystä. Kuitenkin pidän kirjanpitoa asiallisesti kaikesta. Olen omalla tavallani käsityöläinen, askartelija ja taiteen harrastelija. Nykyaika suo näitä mahdollisuuksia eläkeläiselle.

Tein vielä kolmannen akvarellikortin. Nämä ovat liki 20cm korkeita, aika näyttäviä. Valkoinen kuori kuuluu mukaan.

Ceta Lehtniemi

Virvoita sanallasi e-kirja pdf

Tein e-kirjan suositusta valokuva/raamatunjaekirjastani ”Virvoita sanallasi”

Yksi keväinen sivu kirjasta. Se sopinee myös julkaisuajankohtaan hyvin.

e-kirjana Virvoita sanallasi

Virvoita sanallasi.cetalena

Mainitsen, että minulla on tätä kirjaa perinteisenä kirjana jonkin verran. Myyn niitä 10 €+ postimaksu. Teen jossain vaiheessa uuden hiukan uudistetun painoksen, johon pyydän isbn -tunnuksen. Tällöin on helpompi tarjota kirjaa kirjastoonkin.

Nyt uusi kirja on valmis. Siinä on 36 sivua ja muutama hartauskirjoituskin. Kirja on vielä painamatta. Määrittelen hinnan myöhemmin. Noin 30 € luulisin. Gsm 0449892810. Numero on vain tilausviestejä varten. Itse pidän kirjasta. Viestiin tarvitsen seuraavat tiedot: mitä tilataan, nimi ja osoite. Kirjeeseen tämä riittää. Pakettiin tarvitsen myös gsm-numeron.

Armon hetkiä e-kirja pdf

 

Vanha tuttu pikkukirja Armon hetkiä on myös e-kirjana. Tein sen sekä pdf- että epub-muotoon. Jouduin tallettamaan sen rinnakkaiselle kotisivulleni suuren tiedostokoon vuoksi. Tästä pdf kuitenkin avautuu:

Armon hetkiä.cetalena

Tätä kirjasta voi lukea vaikka matkoilla puhelimesta. Paperikirjaakin on toki saatavilla. Se on nykyisin Ifolor-kierrekirjanen A6 kokoa. Tilasin kierrekirjasta varastoon. Myyn 10 € kpl. Gsm 0449892810 viesti tai soitto. Viestiin syytä mainita mitä tilataan ja yhteystiedot. Isompiin tilauksiin gsm -numero, jotta voin käyttää postin lokerikkoja.

Löysin vielä tämän version kirjastani. Puhuin kirjani jollakin äänityslaitteellani aika kuvailevalla tavalla. Tein siitä CD:n. Jossain vaiheessa sitten tein äänitteestä youtuben. Ajatukseni oli, että kun kirja on kerran katsottu, niin sitten voi vaikka lepäillen kuunnella kirjaa. Näin tein itse 13.11.2020. Jos joku tahtoo vaikka nukahtaa tämän äärellä, niin ole hyvä:

Tämähän on kuin äänikirja ”Armon hetkiä” samalla kuin youtube.